Hei, olen AaKoo!

Ammattivalokuvaaja, luova markkinointikumppani ja brändiarkkitehti


Rakastan tarinoita, värejä ja kohtaamisia. Valokuvaus on ollut intohimoni pienestä pitäen. Sittemmin olen kehittänyt osaamistani 20 vuoden ajan monipuolisesti visuaalisen markkinoinnin ja strategisen työskentelyn ympäriltä. Asun Tampereella, mutta toimin valtakunnallisesti ja asiakkaitani onkin Suomessa joka ilmansuunnassa.


Perustin v. 2017 yritykseni Feather On The Move, päätoimiseksi yrittäjäksi siirryin v. 2025. Palveluiden keskiössä visuaalisen kumppanuuden palvelut: dokumentaarinen valokuvaus sekä markkinointiystävän rooli (toimin apukäsinä esimerkiksi somemarkkinoinnin ja markkinointimateriaalien parissa) sekä työpajat ja sparraukset yrittäjille. Haluan auttaa yrityksiä erottumaan ja menestymään. Rakkaudesta tarinoihin, olen täällä sinua varten!


Yrittäjätarinaani voit tutustua tarkemmin blogin puolelta!



Feather On The Move on kokonaisvaltainen visuaalisen markkinoinnin kumppani


Jokaisella yrityksellä on tarina, joka ansaitsee tulla nähdyksi. Toteutan kokonaisuuksia, joissa visuaalisuus, viesti ja tavoitteet kulkevat yhdessä. Siksi valokuvauksen lisäksi brändi-identiteetin kirkastus ja markkinointipohjien päivitys kuuluu myös palveluihin, koska haluan olla tukena markkinoinnin kaikissa osa-alueissa suunnittelusta, toteutukseen ja analysointiin.


Työni ytimessä on kuunteleminen, havainnointi ja ymmärtäminen.

Yrityksen strategisten tavoitteiden sisäistäminen.


Kun brändin tarina kirkastuu, myös markkinointi selkeytyy.

Kun visuaalinen maailma on yhtenäinen, yritys seisoo vahvemmin omilla jaloillaan.


Pohditko, mitä tarkoittaa Feather On The Move?

Se on ketteryyttä tapahtumissa, havannointia yrityskuvauksissa ja inhimillistä tekemistä yrittäjältä yrittäjälle.

Se on kokonaisvaltaista strategista tukea yrityksille. Se on liike kohti rohkeampaa, selkeämpää ja inhimillisempää näkyvyyttä.


Voisinko olla sinun valokuvaus- tai markkinointiystäväsi?


Sähköposti: aakoo@featheronthemove.com

Puh: +358 40 719 2242

Y-tunnus: 2877840-4


Olen Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n, Suomen Yrittäjien/Tampereen seudun yrittäjänaisten ja Suomen freelancer-journalistit ry:n jäsen.

Kohokohtia

Yrittäjyyden ammattitutkinto

Pienyrittäjän kasvuspurtti,

yritystoiminnan kehittämisen osaamisala.

Valmistuminen maaliskuu 2027


Digimarkkinoinnin ammattitutkinto


Liiketoiminnan ammattitutkinto,

myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala.

Valmistuminen: lokakuu 2025


Valokuvaajamestarin erikoisammattitutkinto


Media-alan erikoisammattitutkinto, valokuvauksen osaamisala (MEAT).

Valmistuminen: kesäkuu 2024


Valokuvauksen ammattitutkinto


Media-alan ammattitutkinto, valokuvauksen osaamisala (MAT).

Valmistuminen: kesäkuu 2022

Vuoden Ilona 2026

Tampereen Seudun Yrittäjänaiset antavat vuosittain Ilonan päivänä 9.10. Vuoden Ilona -tunnustuksen yrittäjälle, joka on esimerkki yrittäjänaisen myönteisestä tarmosta, tahdosta tarttua toimeen sekä rohkeudesta toteuttaa omaa unelmaa.


European Photographer, EP


FEP, Federation of European Professional Photographers -organisaation myöntämä European Photographer, EP -arvonimi tunntustuksena ammattitaidosta, 2023


Tuomariston palaute:

‘An excellent series of performing arts photography. The photographer has chosen the right moments to press the shutter on their camera, resulting in some visually strong photographs. The variety of subjects also shows a good degree of imagination and skill by the photographer. A great eclectic mix of subjects all handled very well.’


Portfoliokuvasarja katsottavissa täältä.

Finnish Photo Awards 2026, 2024, 2023 ja 2021


Finnish Photo Awards 2026 -hopeamitalisti

reportaasisarjassa kuvalla "Turn Up The Beat".


Finnish Photo Awards 2024 -finalisti

reportaasisarjassa kuvalla "Happy Soul, Happy Hair".


Finnish Photo Awards 2023 -finalisti

reportaasisarjassa kuvalla "In flames".


Finnish Photo Awards 2021 -finalisti

reportaasisarjassa kuvalla "Swan".


Finnish Photo Awards on vuosittainen Suomen ammattivalokuvaajien järjestämä valokuvakilpailu, jossa kansainvälinen tuomaristo palkitsee vuoden parhaat valokuvat. Jokaisen kuvakategorian kärkikolmikon valokuvilla on mahdollisuus päästä mukaan Suomen maajoukkueeseen World Photographic Cup (WPC) -valokuvakilpailuun.

Haluaisitko inspiroitua ja saada käytännön valokuvauksen ja markkinoinnin vinkkejä suoraan sähköpostiisi?


Vie sisällöntuotantosi uudelle tasolle! Tilaamalla Feather On The Move -uutiskirjeen saat kuukausittain vinkkejä visuaalisen markkinoinnin tekemiseen sekä luvassa on tarjouksia, jotka ovat vain uutiskirjeen tilaajille.